6. kesäkuuta 2012

Heidelberg ja Freiburg

Olen pahoillani epäaktiivisuudestani! Tämän päivityksen oon alottanu jo aikoja sitten, mutta en oo muistanu tai ehtiny tehdä sitä loppuun. Noin kuukausi sitte oltiin ISN:n kanssa Heidelbergissa ja Freiburgissa. Perjantaina ajettiin Heidelbergiin ja oltiin siellä yks yö ja lauantaina suunnattiin Freiburgia kohti ja oltiin siellä toinen yö. Molemmat kaupungit on Baden-Württembergin osavaltiossa. 

Heidelbergissä nautittiin upeista maisemista! Kuvat puhuu ehkä puolestaan. Meillä oli perjantaina kaupunkikierros ja lauantaina saatiin tehä mitä haluttiin. Lauantaina päätettiin käydä kattomassa Heidelbergin linnanraunoita ja sieltähän ne vasta hienot maisemat aukeski...

Ensimmäiset näkymät ku astuttiin bussista ulos keskusta tuntumassa.
Neckar-joki

Neckar-joen ylittävällä sillalla.

Kaupunkihulinaa.

Linnanrauniot näky kaupunkiin.


Siellä oli tosi paljo kaikenlaisia kahviloita ja kapakoita pitkin katuja.

Mensan eli yliopiston ruokalan pihalla oli ihanan tunnelmallista illan pimetessä!

Lauantaina kiivettiin ylös katsomaan linnaa ja kaupunkia.



Heidelberg

Linnanraunioiden sisäpiha. Siellä ei kyllä hirveän paljoa erikoista nähtävää ollu, ku minnekään linnan sisälle ei päässy katteleen ilman opasta.. 

Näkymät linnasta kaupunkiin.

Jännä kokemus oli Bergbahnilla linnanraunioilta alastulo. Se meni maan sisällä...

Freiburgiin saavuttiin joskus iltasella ja puoli kaheksan aikaan bussi vei meidät kaupungille ja siellä oliki ihmisiä ku oli joku erikoispäivä, että kaupat oli myöhempään auki. Käytiin syömässä ja sitte mentiin yhteen kapakkaan, missä piti olla pyötiä varattuna meille. Osa pöydistä oltiin kuitenki jouduttu luovuttamaan muille asiakkaille, koska suuri osa meistä ei ollu tullu paikalle ajoissa... Päästin kuitenki istumaan. Muuten se oli kiva paikka, paitsi että ihmiset poltti sielä paljo tupakkaa ja sen jälkeen kaikki vaatteet alusvaatteita myöten lemus ihan kauheelle...

Sunnuntaina meillä oli melko paljon vapaa-aikaa ja kiivettiin Freiburgissakin mäen päälle kattomaan kaupunkia. En ollu niin vaikuttunu Freiburgista ku Heidelbergistä mutta ihan hienoa oli silti. Freiburgissa käytiin myös jossain museossa, jonka nimeä en just nyt muista. Siellä oli kuitenki näyttely Saksan, Itävallan ja Ranskan naapurisuhteista, joka oli ihan mielenkiintonen, mutta energia meinas vaan loppua, ku alko loppureissusta väsymys jo painamaan.

Freiburg



Kuvassa tää ei näytä niin jyrkältä ku mitä se oli...




Sunnuntaisin tuppaa olemaan hiljasta ku kaikki kaupat on kiinni.



Sen näyttelyn puitteet oli melko hauskat. Alussa kerrottiin vähä vaikeammista asioista, esim. sotalapsista ja muista ja nuo puiset rakennelmat oli korkeampia, ikään ku vaikeammin ylitettäviä esteitä. Loppua kohti ne muuttu helpommin ylitettäviksi, ku siirryttiin helpommin käsiteltäviin aiheisiin.

Lisää tekstiä tulossa toivottavasti lähiaikoina. Huomenna mua kutsuu Berliini (HUIPPUA), joten viikonloppu on hiljaiseloa tällä rintamalla. Saa nähdä reippailenko vielä tänään lisäpäivitystä, en uskalla luvata mitään... Mutta paljon on tapahtunut, avainsanoja on jääkiekko, Weimar, kultsi, Berchtesgaden (+ALPIT), Salzburg ja München!

PS. Jos joku ei oo hoksannut, niin kuvia saa klikkaamalla suuremmiksi.

2 kommenttia:

  1. Hassua kun mulla on oikeestaan vähän toisin päin, tykkäsin jossain määärin enemmän Freiburgista ku Heidelbergistä. Mutta se johtu siitä, että Heidelbergin rautatieasema oli niin karmea paikka kaikkine juoppoineen ja sain siitä tosi huonon ensivaikutelman. Loppua kohti se kyllä parani ja me oltiin esim. noilla linnanraunioilla illalla niin sínne alasavautuva kaupunki oli kyllä hieno! Ja Freiburgissa meijän leirintäalue oli niin ihanalla paikalla luonnon helmassa et sieltä taas tuli tosi positiiviset vaikutelmat :D

    VastaaPoista
  2. Heh, aika hassua joo :D Mua masensi se Freiburg ku meillä oli tosiaan vähä turhanki paljo aikaa siellä käytettävänä ja sitte ku oli sunnuntai ja ihan harmaa ilma niin ei jaksanu oikeen innostaa... Piti heti ettiä sun kirjotukset siitä ja löysin ton Heidelberg tekstin, näyttääpä tosiaan hienolta illalla!

    VastaaPoista